"The WIN mission is to strengthen women and families worldwide through education, enlightenment, and entrepreneurship in an effort to eradicate illiteracy, poverty, and hunger and increase the level of love, prosperity, and peace on earth. The WIN Motto: 'We Are Women Helping Women Live Our Best Lives.'"
Tapasin mahtavia naisia ja kuulin hienoja ja liikuttavia tarinoita. Eräs tarina jäi mieleeni, kun Paula kertoi Naton päämajassa ollessaan erään afrikkalaisen naisen kertovan tarinaansa. Kyseinen nainen asui kylässä, jonka rakennukset olivat savimajoja. Joka aamu hän ja muut naiset kiersivät kylän majat lapioiden kanssa ja hautasivat kaikki, jotka olivat yön aikana kuolleet aidsiin. Jos molemmat lasten vanhemmat kuolivat, otti tämä nainen heidän lapsensa kasvatettavaksi omaan savimajaansa. Hän kertoi kasvattavansa pikku majassaan kahtakymmentäviittä lasta, joista yksikään ei ollut hänen. Tämän jälkeen Paula sanoi: "How dare we not be grateful of what we have." Saan vieläkin kylmiä väreitä. Pistää ajattelemaan.
Paula oli iloinen ja ihana nainen. Hän välitti meistä jokaisesta, kyseli meidän elämistämme ja kehui kuinka olemme ihania ja kauniita. Luennossaan hän sanoi rakastavansa meitä. Näin suomalaisena tämä tuntui tietenkin hieman oudolta.. Mutta miksi? Miksei täällä voi vilpittömästi sanoa rakastavansa juuri tapaamiaan ihmisiä? Ehkä se on niitä kulttuuri juttuja. Suuri sydän ja palava halu auttaa ihmisiä näkyi hänen puheessaan ja maailman parannusfiilis tarttui kaikkiin. Minäkin rupesin miettimään, miten itse voisin olla parempi ihminen muita kohtaan. Parantamisen varaa riittää.
Etenkin hänen luentonsa, jossa hän kertoi kuinka tulla onnelliseksi, pisti mietityttämään. Stressaan ja mietin asioita usein liikaa, ihan turhaan. Miksen voi vain hymyillä enemmän ja jättää murehtimisen ja kaiken turhan kiirehtimisen pois? Jälleen, ehkä se on vain näitä kulttuurijuttuja. :D Paulan kiltteys ja hymy pistivät todella miettimään suomalaisia tapoja. Hän kertoi yrittäneensä antaa kaupungilla vanhalle naiselle ruusun, jota tämä ei millään suostunut ottamaan. Varmaan ajatteli, että mitähän tästäkin nyt taas saa pulittaa? Maailman parantaminen ja toisten ilahduttaminen ei aina ole helppoa :D. Etenkään tällaisessä mutrusuuvaltioissa. Ehkä jälleen yleistän. Vielä loppuun toinen tarina, jonka Paula meille kertoi:
Pieni poika heitteli rantaan huuhtoutuneita meritähtiä takaisin mereen. Niitä oli laskuveden takia jäänyt rantaan satoja. Eräs mies tuli kysymään pojalta, miksi hän tuhlaa aikaansa, sillä eihän poika voisi mitenkään pelastaa kaikkia. Poika nosti meritähden ja heitti sen takaisin mereen ja sanoi miehelle: "pelastin juuri yhden, ja sillä on väliä sille." Tarina oli tietenkin paremman kuuloinen englanniksi mutta... Ainakin sanoma välittyy. Ei pidä olla tekemättä mitään, vaikkei kaikkia voisikaan pelastaa. Se yhdenkin pelastaminen auttaa. Vieläkin riittäisi miljoona juttua kirjoitettavaksi, mutta joskus täytyy lopettaa. Jos joku haluaa käydä katsomassa lisää The WIN:istä, niin tietoa löytyy täältä. Kiitos niille, jotka jaksoivat loppuun asti lukea! ;)
Ps. Tarja Halonenkin pistäytyi paikalle perjantaina, juuri kun olin lähtenyt.. Just mun tuuria :/.
-Pinja
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti