torstai 24. lokakuuta 2013

Valloittava suklaasydän

Viime ystävänpäivänä muistin kavereita pienillä "DIY" suklailla. Ne ovat hirmu söpöjä ja helppoja tehdä, mutta hieman aikaa vieviä.

Parhaiten sulattamisen kannalta toimii mielestäni Pandan suklaat, sillä ne upottaa helposti kuumaan veteen, jolloin ne sulavat näppärästi, ja ovat helposti pursotettavissa. Leikkasin kulmaan pienen aukon, josta valutin suklaata sydämen muotoisiin silikonimuotteihin. Ensin pursotin valkosuklaata puolilleen jokaiseen muottiin, sillä mielestäni valkoinen näyttää paremmalta päälipuolella. Se on tottakai maku kysymys, tummalla suklaalla voi tehdä myös näkyvämmän osion. Täytin tummalla suklaalla muotin loppuosan, ja annoin suklaan jähmettyä muotoonsa pakastimessa. Kannattaa antaa suklaan jähmettyä kunnolla, ennenkuin alkaa paketoimaan, sillä ne sulavat helposti jos jäähtyminen on vielä kesken. Jos haluaa lisätä jonkinlaista koristetta tai makua esim. pähkinää, kannattaa se asettaa muotin pohjalle ennen suklaan kaatamista muottiin, jolloin se tulee loppu peleissä pinnalle kivasti näkyviin.








Kokeilin myös tehdä ns. tiikeri suklaita sekottamalla hammastikulla eri väristä suklaata raidoiksi. Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä... Pintapuolelle ei tullut mitään merkkiä tikulla sörkkimisestä, joten suosittelen jättämään hämmentelyt sikseen. :D



Lopputulos oli supersöpö!



Tein pienet paketit pahvista ja koristepaperista (peräisin Tigeristä, joka on askartelijan lempikauppa). Käärin suklaat sellofaaniin, josta ne näkyivät kauniisti läpi. Lopuksi sidoin sellofaanin söpöillä ruseteilla kiinni, jotka viimeistelivät paketit. En muista kauanko mulla meni noiden kanssa säheltäessä, mutta kaverit olivat tosi iloisia, joten se oli äherryksen arvoista. :) Nuo ovat kieltämättä käteviä, kun ei tarvinnut erikseen tehdä kortteja, vaan koko paketti itsessään oli ystävänpäivä kortti sekä pieni lahja. Näitä voi varmasti muunnella eri juhlapäiviä varten, vaikkapa pikkujouluihin voisi loihtia kuusen muotoisia suklaita ja lisätä niihin jonkinlaista joulumaustetta. Pitääpä kokeilla! ;)


Lopputulos on aika hieno, eikö? ;) Itse tekemät lahjat ovat mielestäni melkein aina paljon kivempia kuin kaupasta ostetut.

                                           
                                                           Makeaa viikkoa kaikille! :)

                                                                        -Pinja

maanantai 21. lokakuuta 2013

Heppatytöksi päivässä



 Viime lauantaina lähdin veljeni kanssa pienelle road tripille Vihtiin. Aamupäivällä sää näytti ihanan aurinkoiselta, niin kuin yllä olevasta kuvasta näkee, mutta kun päästiin perille, alkoi sataa lunta/räntää julmettomasti. Keli oli siis mitä mahtavin, kun ajatuksena oli käydä ratsastamassa, sillä mikä olisi ihanempaa kuin olla ulkona kylmässä ja märässä. :D
 Aina perheeni naureskelee minulle, sillä noin kuusivuotiaana rupesin vollottamaan kun minulta kysyttiin mitä halusin synttärilahjaksi. Vastasin, että "oman hevosen" ja itkin, koska asumme Helsingissa, ja noh, hevoset ovat aika hintavia (minkä kuusi vuotiaana jo tiesin, fiksu lapsi kun olin :D). Nyt 11 vuoden jälkeen pääsin toteuttamaan lapsuuden haaveeni, en ihan kuitenkaan oman hevosen saannilla, vaan ratsastuksella. Joku saattaa ihmetellä miksen koskaan käynyt jollain talilla ratsastamassa, mutta jotenkin se ajatus vaan vuosien varrella unohtui.


Hermostunut hihittäjä? Minäkö? Eheen!


 Miksikö nyt päätin lähteä heppailemaan? Sehän onkin oma jännittävä tarinansa; muutama viikko taaksepäin sain tietää isosiskosta, joka otti meihin yhteyttä Facebookin kautta. Aika outoa saada 17 vuoden jälkeen tietää, että on lisää sisaruksia, mutta olen todella toooooodella iloinen siitä. Nyt ollaan pidetty tiiviisti yhteyttä ja tehty hauskoja juttuja yhdessä. :) Tottakai Venla kertoi ensimmäisenä huvittavan tarinan itkevästä pienestä Pinjasta, joka halusi hevosen, ja sisko ehdotti, että tulen heti heille ratsastamaan. :D Eikä kestänyt kauaa kun...


Ps. aika hieno juttu, että ollaan siskon kanssa melkein samaa kokoa, joten sain häneltä ratsastusvaatteet lainaan ;)
 ...olin hevosen selässä! Pakko sanoa, että todellakin oli mun juttu. Aluksi vähän jännitti päästä kosketukseen noin ison eläimen kanssa, mutta kun vähän rentoutui (ja rauhottui) huomasi miten lempeitä otuksia nuo hevoset ovat. Vähän niikuin isoja, tosi isoja, koiria. :D Ensikertalaisena hyppäsin cowboy-satulaan, jostai sai tosi näppärästi pidettyä kiinni. Harmikseni en päässyt ihan vielä ravaamaan, vaan pääsin vetämään muutaman rundin talutettuna. :D Ehkä sitten joskus, kun on vähän taitoja kertynyt enemmän.





,
Haahaa, veljeni, joka toimi noiden upeiden ja hyvälaatuisten kuvien ottajana. ;D Se oli kun mikäkin luonnonlahjakkuus, ratsasti ihan kuin olisi pienestä pitäen ollut heppamies! Kuvahan kertoo aina enemmän kuin tuhat sanaa, ja tosta ilmeestä tosiaan huomaa, ettei se ollut moksiskaan isoista elukoista. Saattaa myös johtua siitäkin, että se on melkein kaksi metriä pitkä, joten meillä on isosta vähän eri käsite. Mahtava lauantai, kiitos perheelle ja erityisesti isosiskolle. <3

Nyt nautin tämän viikon syyslomasta ja yritän vähän rentoutua. Hyvää koulu/työviikkoa kaikille muille! ;)


                                                                 -Pinja


perjantai 18. lokakuuta 2013

Kutkuttava pedikyyri

Muutama viikko sitten kävin parin kaverin kanssa kalapedikyyrissä Helsingissä. Innostuimme kokeilemaan paljon kehuttujen tohtorikalojen vaikutusta, sillä keksimme "perustaa" oman kalaspan erästä koulutehtävää varten.

Kävimme KutiKuti nimisessä paikassa, joka oli todella ihana! Palvelu oli erittäin hyvää (sitä tulee seurattua entistä enemmän, kun koulussa on tällä hetkellä ollut paljon asiakaspalvelutunteja) ja koko kokemus oli kutkuttavan hauska. 



Oli todella pelottavaa upottaa jalat tuohon astiaan, sillä kalat oikein syöksyivät jalkojen kimppuun niin kuin niissä kamalissa "piranha" leffoissa! Onneksi noilla Garra rufa kaloilla ei ole ollenkaan hampaita, eivätkä ne syö kuin kuollutta ihosolukkoa, joten terve iho on turvassa. :D Nuo tohtorikalat tekevät verenkiertoa vilkastuttavaa mikrohierontaa, mikä diabetikkona sopi tarpeisiini paremmin kuin hyvin. Diabetikoilla on usein jaloissa ongelmia juuri verenkierron kanssa, ja kaikenmaailman haavat parantuvat huonommin kuin muilla. Kalat myös erittävät eräänlaista entsyymiä, joka nopeuttaa uusien solujen kasvua. Itselläni ei onneksi ole mitään ongelmia ainakaan vielä, joten en sinänsä huomannut mitään suurta muutosta jaloissani. 




Todella pitkän hoitomme jälkeen oli stressi kadonnut kaiken sen hihityksen jälkeen, jota ei voinut pitää sisällä kutinan vuoksi. Ns. mikrohieronnan seurauksena jalat olivat ihanan rennot. Kyllä väsyneet jalat saivat kyytiä ja olivatkin pehmeät, etenkin kun hieroimme vielä kylvyn jälkeen niihin taivaallisen tuoksuista aloe vera rasvaa, jota saa vain kyseisestä spasta ja Kanariansaarilta. :D Siellä voisi pitää  esimerkiksi tyttöjen päivän tai vaikkapa sitten joskus polttarit! Ihan mahtavaa siemailla luomukokista ja lörpötellä tyttöjen kanssa. Nyt jo tekee mieli mennä uudelleen! 
Ps. Kiitos ihanalle Monalle onnistuneista kuvista. <3


                                   


                                                           Rentouttavaa viikonloppua kaikille! ;)


                                                                           -Pinja

                                                         

maanantai 6. toukokuuta 2013

Vihdoinkin on kevät!

Kauankohan siitä on kun olen viimeksi tänne kirjoittanut... Tosi kauan. Jotenkin inspiraatio katosi kameran mukana kankkulan kaivoon. Käytin siis aikaisemmin Nikin järkkäriä, mutta tässä muutama kuukausi sitten me erottiin ja nyt saan luvan pärjäillä kännykän kameralla.

"Kun elämä sulkee oven, se avaa kaksi ikkunaa" vai miten se sanonta menee? Mä uskon tohon täysillä, sillä eron jälkeen mulle on sattunut ja tapahtunut vaikka mitä ihanaa ja olen tavannut niin paljon uusia ihmisiä.


Tähän törmäsin Instagrammissa ja toivon, että kaikki ajattelisivat aina näin. :)


Ensimmäinen ihana asia on se, että me saatin Venlan kanssa meidän ihana japaninpystykorva Lenny takaisin kotiin noin 1,5 vuoden jälkeen! Jouduttiin antamaan se pois ja oltiin Vennun kanssa ihan murtuneita ja tuntu, että elämä loppuu siihen paikkaan. :D Mutta hei tässä sen näkee, odotus palkitaan ja nyt saadaan taas nauttia meidän karvapallosta.

Tommoinen karvapallo :)


Toinen ihana asia on tää aurinkoinen sää! Pitkän odotuksen jälkeen sain kaivettua mun Zaran maastonvihreän takin kaapin pohjalta ja vihdoinkin on tarpeeksi lämmintä sen käyttämiseen. Keskiviikoksikin on luvattu jopa 20 astetta täällä Helsingissä. Nyt tekee mieli lähteä ystävien kanssa piknikille keskustan puistoihin.

Pienimuotoista takkifiilistelyä Instagrammiin... ;)


Vielä pakko kertoa ihanasta uudesta puhelimesta, nimittäin HTC One S:stä, jonka sain muutama viikko sitten ton ZTE:n tilalle. Ette kuulkaas tiedäkään, miten iso ja ihana muutos! Kerron siitä vähän tarkemmin varmaan ihan erillisessä postauksessa, kun on niin paljon kehumista.

Mun ja Vennun tunnelmat uudet kännykät kädessä


Olen nyt täynnä positiivista energiaa ja kaikki on niin ihanaa (niinkuin varmasti tossai aiemmin huomasitte :D ). Kyllä tuo auringonpaiste on tehnyt tehtävänsä ainakin mun kohdalla, tämmönen kaamosmasentuja kun olen...
                   
                                                 Ihanan aurinkoista viikkoa kaikille! :)

                                                                     -Pinja

lauantai 2. maaliskuuta 2013

VTY! Venlan postauksia

Heipparallaa Kaksoiselämää lukijat! Päätin tulla taas pitkästä aikaa vähän infoamaan tästä mun uuden blogin menoista. Tuolla VTY! - blogissa olis nyt uutta postausta, eli te jotka ette vielä ole hoksanneet tulla sinne jatkamaan mun menojen seuraamista, niin nyt on taas mahdollisuus siihen! :)
Blogiini täältä VTY!>>

- Venla 
  xoxo

tiistai 12. helmikuuta 2013

DIY vol. 1


Vai pitäisikö sanoa TI=tuunaa itse tässä tapauksessa! Tossa ekassa kuvassa on vanha yöpöytä, (sellainen ruskea ja kulahtanut) jonka laitoin pelkästään neljässä tunnissa uuteen uskoon! ;D Kaikki nuo kuvat on kukin mistäkin lehdestä leikattu ja liimattu suoraan pöytään kiinni (ja kyllä, se oli oikeasti niin ruma, että sain luvan tehdä sille mitä halusin). Laitoin päällysteeksi sitä ihan tavallista kontakti muovia, jolla kaikki päälystää koulukirjansa.




Tämä mun "tapetoima" telkkaripöytä on tosi käytännöllinen, sillä siihen tarttuu mangneetit. Aikaisemmin nuo laatikot olivat ihan räikyvän punaiset, eikä se oikein sopinut mun huoneeseen.. Eikä siitä pääse eroonkaan, sillä äidin mukaan tarvitaan ainakin kymmenen miestä kantamaan sitä pois! Pari vuotta se sai olla punaisena, kun en oikein tiennyt mitä tehdä sille, mutta yksi päivä sain käteeni tuommoista tapettia.. Ja tadaa, nythän se on oikein söpö! :) Kuumaliimalla ja teipillä on ja pysyy... Ainakin toistaiseksi..



 Tässä on pullonkorkeista tehtyjä magneetteja! Isosiskoni Nooran tekemiä tosin, mutta muutossa se tökkäsi ne kaikki tohon mun telkkaripöytään kiinni. Kuvat on leikattu lehdistä ja vaan liimattu kiinni. Pohjaan on kuumaliimattu vanha magneetti (joka on päivänsä jo nähnyt).. Kannattaa siiis kierrättää pullonkorkit ja rumat vanhat magneetit, ja tehdä niistä jotain oman näköistä ja hauskaa. Miksei oma pärstäkin olisi kiva magneettina ? ;)

 Tässä olen putsannut hedelmätölkkejä ja tehnyt niistä itselleni kynäpurkit pöytäni kulmaan. Kuvat on jälleen leikattu ensimmäisistä lehdistä, jotka sain hanskaani. Kynät ja meikkisudit pysyvät kivasti järjestyksessä, eikä tölkitkään menneet hukkaan. :D Vanha kellokin sai vähän blingiä Tigeristä ostetuista timanteista! Norsu teipinkin ostin sieltä... Voitte ainoastaan kuvitella miten paljon roinaa mulla on aina kainalossa kun lähden Tigeristä ulos, huhhu!


Instagrammiin otettu päivän asukuva. Kävin eilen Itäkeskuksen Cubuksessa kyselemässä töitä, mutta eihän sinne alle 18 vuotiata oteta töihin.. Päätin sitten piristää itseäni käymällä Zarassa, ja kappas! Siellä oli ihania paitoja alennuksessa! En sanoisi, että leopardi on ihan mun juttuni, mutta tohon paitaan rakastuin! Nuo olkakoristeet on ihanat!



                                                              Mukavaa laskiastiistaita kaikille! :)

                                                                              -Pinja 

maanantai 11. helmikuuta 2013

Käärmeen vuosi

Hyvää Uutta vuotta kaikille (taas) ! Olin lauantaina Nikin kanssa katsomassa Töölönlahdella Kiinalaisen Uuden vuoden kunniaksi pidettyä ilotulitusta. Hirveän sään takia ei jaksettu mennä katsomaan esityksiä, joita oli Lasipalatsin aukiolla pitkin päivää.


En oikein ole ehtinyt kirjoitella mitään tänne, sillä koulun puolella on ollut niiiiiin paljon tekemistä. Etenkin kun otin ruotsin (lukio) kurssin etänä... Eikä ruotsi ole yksi niistä mun parhaimmista aineista. Ystävänpäivän vietän ruotsin koetta tehdessä, jipii! :) Kukakohan nuo päivämäärät oikein valitsee?
Onneksi koko ensi viikko on hiihtolomaa ja silloin on (ehkä) hieman aikaa kirjoitella jotain "järkevääkin". :)

Mulla on nyt hirveesti inspistä tehä semmosia "DIY" (tee se itse) postauksia. Olen aikamoinen askartelija, ja täältä mun huoneesta löytyy aika paljonkin ite tekemiä/tuunaamia juttuja. Pitäis vain löytää aikaa ja jaksamista kuvata niitä :). Ainakin ystävänpäivän kunniaksi voisi tehdä yhden!



 Väkersin kaikkien iloksi tähän loppuun vielä giffin, josta ei tullut ihan semmoinen kun oli mielessä! :)    

                                                          Kivaa alkuviikkoa kaikille!

                                                                   Puss och kram

                                                                         -Pinja

lauantai 2. helmikuuta 2013

Matkakuumetta!!

Malagan Alcazaba 
 Oltiin siis koko perheen kanssa Espanjassa vuosi sitten viettämässä joulua, sillä isovanhempani asuvat Benalmadenassa talvisin. Kolme viikkoa lämpimässä teki minulle tosi hyvää, koska olen yksi niistä, jotka vihaavat talvea ja sen tuomaa pimeyttä. En ole itse matkustellut paljoakaan ja tämä oli ensimmäinen matkani ns. kaukaiseen maahan. Nyt on hirveä matkakuume ja tosi ikävä Espanjaa ja siksi halusin tehdä tämmöisen matka postauksen :). Muistan kun ensimmäisenä iltana Kuubalainen nainen lauloi minulle jonkin sortin ananas laulua, koska nimeni Pinja (piña) on espanjaksi ananas... Olen siis koko yläasteen opiskellut espanjaa joten ymmärsin hyvin hauskaa naista, joka puhui minulle sekaisin espanjaa, englantia ja suomea. Rakastan espanjalaista kulttuuria, joka eroaa totisesti suomalaisesta. Tuo kyseinen nainen antoi minulle poski pusuja, koska hänen mielestään olin todella hauska. Tietenkin suomalaisena oman tilan varjelijana aluksi tämä tuntui hieman oudolta. Suomessahan ei edes haluta, että vieras ihminen istuu bussissa viereen.. 


Hotellin parvekkeen näköala
Olen tosi iloinen, sillä minulla oli pieni muistikirja mukana, johon olin kirjoittanut espanjankielisiä sanoja ja hyödyllisiä lauseita. Pidin myös päiväkirjaa ja tänään luin sitä pitkästä aikaa. Tuli niin hyvä olo kun pystyin lukemaan tyhmimmät ja pienimmätkin yksityiskohdat matkasta, jotka olin jo ehtinyt unohtaa.

Taiteellista porukkaa nuo espanjalaiset ;)

 Tämä kuva on Malagan Katedraalin ulkopuolelta otettu. Miksei Suomessa kirkkojen vieressä ole suihkulähteitä, ja pieniä lampia, jotka ovat täynnä oransseja pieniä kaloja? Nimittäin Espanjassa oli. Ja katedraali oli ulkoa yhtä hieno kuin sisältäkin. Sisällä ei vain saanut käyttää salamaa, joten sen hetkisellä kamerallani sieltä en saanut kovinkaan hienoa kuvaa. Kannattaa siis käydä itse katsomassa.. Ja mikä parasta, opiskelijat pääsevät sisään vain muutamalla eurolla! ;D

Katedraalin sisäänkäynti


 Voi että tää olisi hyvä semmoinen "nettivitsi", kun ton miehen pääksi laittais pedobearin...


 Tässä kuvassa olen Nerjassa, sellaisella panoraama tasanteella. Jostain syystä siellä en keskittynyt kuvaamaan, sillä se oli minulle jotenkin maaginen paikka. Henkeäsalpaavat näkymät ja paras jäätelö, mitä olen ikinä syönyt taisivat viedä kaiken huomioni. Käytiin myös Nerjassa sijaitsevassa tippukiviluolassa, joka ei ollut ihan mun lempipaikkani korkeanpaikan kammon takia..
Kun oltiin Nerjassa, oli espanjassa kolmen tietäjän päivä. Nerjassa oli kulkue, jossa oli kouluikäisiä tanssimassa ja heittämässä karkkia rekoista. Tuntuu, että jotkut pikkulapset oikeen tähtäsi päähän..
Nerjasta jatkettiin Malagaan, jossa oli paaaaaljon suurempi ja hienompi kulkue. Taisi olla kolmas päivä tammikuuta, ja suosittelen lämpimästi menemään Espanjaan silloin, vaikkei olekaan hirveän lämpimät kelit vielä. Neljäntenä päivänä alkaa myös alennusmyynnit (jotka ovat siis ihan eri luokkaa kun suomen... hyväkun mahtui edes liikkumaan), josta löysin vaikka mitä kivaa!




 Fuengirolan rannalta löytyi tällaisia hiekkaveistoksia (taitavat olla idäntietäjiä). Pakko sanoa, että ovat super hienoja ja saatiin jopa katsella, kun tollaista tehtiin. Loppuun halusin vielä laittaa muutaman kuvan Benalmadenan rannasta ja ihanasta rantakadusta. :)




                   Benalmadenan Sea Lifen "monsterikala" toivottaa kaikille hyvää viikonloppua! :)
                                                 Etenkin äidille joka täyttää tänään vuosia :))

                                                                               -Pinja

torstai 24. tammikuuta 2013

Infoa!

Nyt se olisi sitten valmis tää mun uusi blogini! Menkää kaikki ihmeessä liittymään jotta pysytte meikäläisen perässä! Kiitos kaikkien ajasta mun kanssani kaksoiselämää parissa, on ollut mielenkiintoista tehdä siskon kanssa blogia, mutta pitäähän munkin joskus pesästä lentää..
Käy liittymässä ; VTY! siellä tavataan. :)



-Venla
  xoxo

keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Venla stailaa!

Heippa kaikki ihanat lukijat! Tänään tehtiin hieman yhteistyötä Pinjan kanssa. Sain stailata sen mieleni mukaan ja pääsin vähän sen hiuksillakin leikkimään... Tosta tummasta tukasta ei kyllä näy mitään, mutta eiköhän se jotenkin hahmotu. :)

Takki/Zara
Toppi/BIKBOK

Oon aina pitäny pinjan tyyliä hieman hillittynä ja turhan eleganttina, niin oli kiva päästä näkemään sen päällä jotain rock henkistä ja siistiä! :)

Minulla olisi nyt jotain TÄRKEÄÄ ilmoitettavaa!
Tulevaisuudessa rupean kirjoittamaan blogia yksin, koska tämä homma 
ei toimi henkilökohtaisista syistä. Lisää infoa sitten myöhemmin!

-Venla
xoxo